keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Verhoja..

Olen pähkäillyt tulevan talon sisustamisen kanssa, miettinyt minkälaista tunnelmaa sinne haluan, kuva on päässäni hyvin selvänä ja nyt jännitänkin että onnistunko luomaan taloon sen.

Sisustuslehtiä olen ahminut silmilläni ja pähkäillyt että olisiko kuvissa jotain meille sopivaa ja kentiäs ihan jotain erilaista ja uutta kuin olin ajatellut.



Näissä kuvissa on sitä jotain.. mutta silti eivät ole ihan sitä mitä olen miettinyt..



Sininen on hiipinyt mieleeni, ennen en osannut edes ajatella että meillä olisi sinistä kunnes näin tulevan talon keittiön, siellä on sinistä ja nyt olen tykästynyt siihen todella, keittiö saapi olla osaksi sininen :)

Keittöön olen miettinyt näitä verhoja:



Raidat ovat tummansinisiä.

Takkahuoneeseen olen miettinyt näitä.. en ole ihan varma vielä näistä.



Tänään selvisi mitä talon mukana tulee, emme olleet varmoja tuleeko eräät irtokaapit mukana vai eivät ja vastaus oli sitten ei, mutta voimme ostaa ne, päätimme että ostamme uudet kaapit, ikeassa oli edullisia kaapeja ja mies sanoikin että hän voi jäädä kotiin lasten kanssa jos minä haen hänen lava-autollaan kaapit ym. sitten kun olemme muuttaneet ja sehän passaa minulle :D

11 kommenttia:

CosyCottage kirjoitti...

Näyttää romanttiselta, mutta raikkaalta. Tykkään: )!

maija maitoparta kirjoitti...

Kivoja kuvia!:)
Ootan jo innolla kuvia uudesta kodistanne!

aNNa kirjoitti...

Ihania suunnitelmia :) Innolla ootellaan täälläkin kuvia uudesta kodista ;)

Sanna-Riikka kirjoitti...

Kivoja verhoja, tykkään kanssa! Mää <3 Sininen ..heh niin kuin varmaan tiedätkin;)

ANNAO kirjoitti...

Enää pitkät kolme viikkoa muuttoon, mä en ymmärrä miten mä kestän tämän odottamisen. Sitten tulee varmasti ihan kyllästymiseen asti kuvia meiltä :D Siellä on paljon pientä puuhaa joten ainakaan ei ole ongelmia että mistä kirjoittaa blogissa.

Jeppu kirjoitti...

Tykkään myös tunnelmasta molemmissa kuvissa ja huolisin molemmat verhotkin, hih! Sininen on kyllä ihmeen kiva väri, mä taas vaihteeksi raahasin siniset tekstiilit olkkariin... Empä usko että kyllästyn kuviisi;)

ANNAO kirjoitti...

Kiva että muutkin tykkäävät noista verhoista :)

Kohta lähdetään tekemään kauppoja ja sitten ei tarvitse kun enää pakata ja muuttaa, aikamoista rumpaa tuo paperitöiden tekeminen.

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Tuo kylppärikuva on aivan ihana!

Onnea uuden kodin johdosta. Ja tietysti voimia muuttorumbaan!

Ihanaa viikonloppua!

ANNAO kirjoitti...

Kiitos, vielä ei tunnu siltä että omistaisi talon mutta eiköhän se tunne sieltä tule :)

Hyvää viikonloppua sinne teille myös!

Marika kirjoitti...

Hyvän näköisiä suunnitelmia ja mikäpä sen ihanampaa, kun koti on kauniisti ja kodikkaasti laitettu. Piti kysyä aiemmin sinun isoista raidallisista sohvatyynyistä, mistä niitä saa vai oletko itse ommellut?! :)

ANNAO kirjoitti...

Ne isot tyynynpäälliset ovat muistaakseni Ellokselta tilattu :)