tiistai 27. elokuuta 2013

Heippa!

Aikaisemmin kerroin että minulla on ollut ennen aikaisia supistuksia, viime viikolla kävin lääkärissä ja hän laittoi minut sairaslomalle äitiyslomaan saakka eli täällä ollaan vähän niin kuin äippälomalla jo. Aika meinaa käydä pitkäksi kun ei saa oikein mitään touhuilla, levätä ja tehdä jotain pientä mikä tuntuu hyvältä. Supistukset ovat kiusanneet öisin ja viikonlopun unisaldo oli sen verran pieni että eilen aamulla nukuinkin pitkään.

Irtisanoimme Ellan hoitosopimuksen päiväkodissa ja lokakuussa kun päivähoito loppuu aloittaa pikkuneiti seurakunnan päiväkerhon. Voitte vaan kuvitella miten innoissaan Ella on kerhoon pääsystä, on laskettu jo öitä milloin kerho alkaa, pitää hankkia joku suloinen eväslaatikko kerhoa varten :)


Katselin vauvalle vaatetta ja pehmoleluja H&M:ltä, oi mitä ihanuuksia siellä olikaan myynnissä


1 kommentti:

J/whiteandblack kirjoitti...

Meilläkin lapset aloitti kerhon ja voi miten innoissaan ovat.

Itse olin myös sairaslomalla raskauden alusta asti äippälomaan saakka. Koitahan levätä <3 ja toivotaan että supistukset lakkaavat.
Ihania juttuja olet suunnitellut pikku-prinsessalle!