lauantai 21. toukokuuta 2011

Terassilla..

Olemme touhunneet tänään terassin kimpussa, mieheni laittoi rappusia paikoilleen ja samalla saimme laitettua tuunaamani vanhan airon seinälle..

Airo oli ennen tumman vihreä mutta
valkoisen-, sinisen- ja kromimaalin + hiekkapaperin jälkeen se on tuollainen. Minusta siitä tuli aika kiva :)
Tarkoitus olisi hommata tuohon airon taustalle vielä "kalastus"verkkoa, viime vuonna sitä oli kesällä terrassa myynnissä, tuliskohan täksikin vuodeksi..
Verkkoon voisi ripustella sitten kaikenlaista koristetta roikkumaan.

Terassille ei ennen mennyt rappusia ja sinne meneminen oli aikamoista kiipeämistä, varsinkin tytöillä. Nyt pääsevät tytötkin helpommin terassille. Edelliset asukkaat olivat laittaneet portin tuohon ja tarkoitus olisi että vaihtaisimme sen isompaan, valkoisiin rasteihin, jospa saisimme ne tehtyä ennen juhannusta. Portti on kätevä koirien takia, pysyvät terassilla muulloinkin kun grillatessa ;) Grillin apupöytä odottaa vielä valkoista maalia joten siitä en ottanut vielä kuvia.

Uusi lamppuni on pyörinyt ympäri taloa, nostin sen nyt tuohon ruokailuryhmän viereen. Karsiessani tuomenoksien alaosasta lehdet ja kukat pelastin pari kukkaa ja laitoin ne vesilasiin kellumaan, pienen maljakon viereen.

Hauskaa lauantai illan jatkoa teille :)

11 kommenttia:

aNNa kirjoitti...

Oottepa ollut reippaita :) Ensimmäistä kertaa oikeestaan ikinä mä kaipaisin terassia ..siistiä tilaa jossa vois viettää aikaa. Johtuu varmaan siitäkin että meillä on piha parhaillaan melkoinen tavaramäärän sekamelska. No, jos ensi kesäksi :)

Kivaa lauantai-iltaa!!

Katariina kirjoitti...

Kivoja pihakuvia :)

Senni kirjoitti...

Kauniita kuvia mukavasta tersassista! Tuolla viihdytte varmasti paljon kesän aikana grilliherkkujen parissa :)

Kirsi - Ikiroutaa.net kirjoitti...

Oot kyllä aikamoinen nikkari :)

Niina kirjoitti...

Ihania juttuja terassilla!!Tosi kiva tuli tuosta airosta,kiva idea!!<3

Noora`s Day kirjoitti...

moikka! minullakin on airo kotona joka pitäisi tuunata :D löytyi rannasta kun jäät lähti.. mistä olet ostanut noita beach house tavaroita? mulla on muutama sen tuote mut tuntuu ettei mistään löydy niitä.. kivoja kuvii! :)

marika kirjoitti...

Tykkään kans tuosta airosta! Ja ne rastit sopis tuohon ihanasti.
Psst. meille pääsee taas:)
Kivaa sunnuntain jatkoa!

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Ihana laitella ulkojuttuja kuntoon. Vielä kun alkaisi oikein kesäkelit!

Hauskaa viikon alkua!

AnnaO kirjoitti...

Anna, terassi on kyllä niin kätevä :)

Katariina, kiitos :)

Senni, terassilla tulee kyllä viihdyttyä, siinä käy mukavasti tuuli niin ei hyttysiäkään ole siellä :)

Kirsi ja Niina, kiitos :)

Noora, olen ostanut nuo ihan tarjoustalosta, Amanda B:een nettikaupasta löytyy paljon lisää samaa sarjaa, kannattaa käydä kurkkaamassa :)

Marika, ihanaa kun olet taas palannut, pitää mennä kohta kurkkimaan mitä olet keksinyt :)

Emilia, sanos muuta, helle kelit eivät haittaisi ollenkaan :)

Marika-Valkoista&Rustiikkia kirjoitti...

ihanan merellinen tunnelma..kivat noi kyltit ja tuo airo,verkko sopisi sen kaveriksi hyvin!!
ahkeria ootte olleet!!
iloista loppuviikkoa sinulle Anna!!!
t.marika

AnnaO kirjoitti...

Kiitos Marika :)