lauantai 11. kesäkuuta 2011

Lauantai

Hei!
Tuli pidettyä bloggaus taukoa hieman pidempään kun oli tarkoitus. Aloitin työt uudessa työpaikassa maanantaina ja sain heti vastuuta enemmän kuin osasin arvata, vastuu on tuonut tullessaan sen että mietin työ asioita kotonakin ja se on vaatinut veronsa.

Alku viikosta tuli postissa hylly. Laitoin naulakkoon roikkumaan narupallon, sain niitä 2 käydessäni lahdessa, toinen on ruskeasta narusta, minusta ne ovat ihania ♥
Taulussa hyllyn vieressä on vanhoja suomen seteleitä, voin joskus laittaa niistä kuvan.

Kävin viime viikolla Pentikillä, luulin ettei meillä päin Pentikkiä ole ja voi miten mukava yllätys oli pongata sen liike kaupungilta. Ostin sieltä tuollaiset "helmet" kynttilöihin.

Jonkin aikaa sitten löysin kirpparilta ikean liitutaulun, se löysi paikkansa eteisestä, siihen voi kätevästi jättää muistutuksia meidän koululaiselle.

Terran ale loorasta löytyi tämä..

Naulakko roikkuu vielä koukussa liitutaulun alla, kun en ole keksinyt sille sopivaa paikkaa.

Tiimarista löysin tämän kukkaruukun, vielä pitää etsiä siihen kukka joka viihtyy hieman varjoisemmassa paikassa, meidän takkahuoneeseen kun ei aurinko juuri osu.


Maanantaina käytin myös koiramme Rockyn eläinlääkärissä, hän oli saanut pahoja kipupiikkejä ja epäilin että selässä on jotain vialla. Lääkärissä selvisi kuvausten jälkeen että selässä on spondyloosia ja lonkat melkoisen kehnot ja vielä nivelrikkoa molemmin puolin. Koiralle aloitettiin kipulääkitys ja nyt mennään päivä kerrallaan, katsotaan auttaako lääkitys ja kahden viikon päästä kokeillaan pärjätäänkö ilman lääkeitä. Lopetuspiikistä on ollut puhetta ja olemme pohtineet että milloin on aika antaa koiran mennä juoksemaan kivuttomasti taivaan niitylle. Olen nähnyt spondyloosi selistä kuvia ja kun näin koiramme kuvat vedet nousivat silmiini, selkä näytti pahalta :(

Tiistaina oli minun ja mieheni 3-vuotis hääpäivä. Sain mieheltäni lahjaksi ihanan kirjan, kirja oli minulle yllätys, mieheni osasi kyllä arvata oikein kun ajatteli että se on mieluinen.

Kirja on täynnä ihania kuvia, ei voi kuin huokailla ihastuksesta kirjaa selatessa ♥

Mieheni toivoi minulta työkaluja lahjaksi ja saikin niitä, ensi vuodeksi pitää kyllä keksiä hänelle jokin mukava yllätys :)



Mukavaa viikonlopun jatkoa teille!


P.S. Vieläkö  muidenkin bloggerit pöllöilevät?
Minun bloggeri hölmöilee vieläkin, ärsyttää kun en ole joidenkin blogeihin päässyt kommentoimaan moneen viikkoon. En tiedä mihin pitäisi ottaa yhteyttä jotta asia saataisiin kuntoon.




9 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Ihana kirja...Ja jaksamista koiran kanssa. :((

Minni kirjoitti...

Meilläkin vielä viikko sitten vuodatettiin kyyneliä, kun eläinlääkäri veikkasi, että meidän irkkusetteri-vanhuksella olisi aivokasvain. Antibiootteja saatiin siltä varalta että kyse olisikin vain välikorvan tulehduksesta ja niinpä vaan kuurin myötä alkoi oireetkin hävitä. Kurjia juttuja nuo lemmikkien sairastumiset! Voimia sinne!!

J kirjoitti...

Surullisia ja vaikeita päätöksiä.. Meidän lähipiirissä koira lähti taivaaseen, sillä oli kasvain ja huononi muutamassa päivässä tosi pahaksi, ei enää syönyt eikä juonut. Viimeinen piikki annettiin. Kyllä siinä itkettiin.. Sai elää kuitenkin yli 10 ihanaa vuotta.
Aina sitä toivoo että lemmikit sais elää mahdollisimman pitkän ja terveen elämän vanhaksi asti.. Jaksamisia teille ja toivottavasti kipulääkitys auttaa ♥

Onko tuo naulakko, minkä oot Terrasta ostanu? Mä ostin kirppikseltä samannäkösen möhkäleen, en tienny mikä se on mut oli nii kivan näkönen et piti ottaa mukaan :) Jotain siitä vois tuunata. Siinä on yks semmonen iso ruostunu koukku.

Onnittelut 3-vuotishääpäivänä!

Niina kirjoitti...

Noi teidän hirsiseinät on niin ihanat! <3
Kivoja ostoksia,kelpais tännekkin!:)
Kovasti jaksuja koirulin kanssa,epätietoisuus on niin raastavaa,viime kevään tuskailut kissan kanssa tuntuu edelleen ihan eiliseltä!:/
Toivotaan että lääkkeet tehoaa! <3

Niina kirjoitti...

Kivoja löytöjä olet tehnyt! Nuo narupallot olivat mielenkiintoisen näköisiä :) Miehesi on ostanut ihanan lahjan sinulle <3 Onpa ikävä kuulla, että koiranne tilanne on niin huono :( Toivottavasti tilanne paranee kuitenkin. Meilläkin oli koiralla kovia vatsavaivoja, joita ei saatu millään kuriin. Kyllä siinä sitten jossain vaiheessa piti tehdä se kova päätös, kun ei enää pystynyt katsomaan koiran tuskia. Toivottavasti teillä ei lopetuspiikki ole nyt ajankohtainen. Voimia teille <3

Anu kirjoitti...

Onnea hääpäivän johdosta!! Ja ihanasti mies yllätti.
Ikävä kuulla koiran huonosta voinnista - voimia teille!

ps. ihkut löydöt

AnnaO kirjoitti...

Kiitokset teille kaikille kommenteistanne ♥ Ensi viikolla kokeillaan miltä koira vaikuttaa ilman lääkkeitä.

J, naulakkona ne sitä myyvät. Terrassa oli vielä tuollaisia ilman koukkuja myynnissä, ihan kivoja nekin :)

Marika-Valkoista&Rustiikkia kirjoitti...

Heips!
Mukavia ostoksia olet bongannut,kaikki tosi kivoja...
Ja tuo riitan kirja on kyllä ihana,Onnea vaan hääpäivän johdosta♥♥♥♥!!!
Toivottavasti teidän hauveliini toipuu,eikä enää kärsi kivuista...jaksamista sinne koko perheelle!!!
t:Marika

AnnaO kirjoitti...

Marika kiitos ♥ Ikävä kyllä koiramme ei sairaudesta toivu ja kivut pahenevat ajan saatossa, on mahdollisuus että koiralla on kivuttomia jaksoja, päivä kerrallaan mennään ja mietitään mitä tehdään.