tiistai 20. marraskuuta 2012

Joulufiilis?

Heippa!
Marraskuu on jo puolessa välissä eikä joulufiilistä ole vieläkään tullut kunnolla päälle, luulen että se johtuu tuosta ilmasta, tuollainen sade ja synkkyys vie keneltä tahansa joulufiiliksen alas. Joitakin koristeita olen toki jo laitellut ja keittiön pöydälle on laitettu jo joululiina, ehkä se fiilis tulee sen myötä kun laittelee kotiin joulua?

Unohdin viime viikolla kotiavaimeni kotiin ja jouduin hakemaan mieheltäni hänen avaimensa, tottakai hänellä oli juuri silloin koulutus tampereella asti ja jouduin ajelemaan sitten sinne saakka, ideaparkki kun oli siinä matkan varrella poikkesin sinnekin, muistelin että siellä olisi ollut joku liike joka myy RM:ää(?) mutta sellaista en kyllä pongannut sieltä, toki kuljin kauppakeskuksen läpi suht nopeasti eli on mahdollista että en ole vaan huomannut liikettä.. Pentikin liikkeen kyllä pongasin, sieltä mukaan tarttui poro-servettirenkaat joulukattausta varten. Minimani liikkeeseen pysähdyin myös, sieltä löysin suloisia poroja, porot olivat kullanvärisiä, suihkuttelin ne kromispraylla hopeisiksi, niistä tuli mielestäni paljon kivempia ja sopivat hopeisina meille paremmin :)
Pari vuotta sitten tekemäni käpykuusikin on kaivettu taas vintiltä tupaan talveksi, kieputin siihen helminauhan ympärille. Käpypallotkin laittelin esille.
 
Blogissa vilahti aikaisemmin kuva tuunaamistani lasipurkeista, juutikankaan päälle liimasin tiimarista löytämäni huopasydämmet, vielä joku jouluinen nauha purkin suulle ja luulen että se on siinä..
Olen ollut taas sairaslomalla tämän kuun, kokeilin välissä olla töissä reilun viikon mutta eihän siitä mitään tullut kun olo on niin heikko, kuume ja pahoinvointi vievät voimat ja työssäni itsestään täytyy pystyä antamaan 100%, ei riitä että vaan yrittää parhaansa, tuntuu kurjalta olla sairaslomalla kokoajan. Minulla on huomenna kapselikamerakuvaus sairaalassa, voi miten jännittää jo nyt, saas nähdä minkä kokoinen kapseli on ja saanko sen kunnolla kurkusta alas, minulla kun on todella ahdas nielu ja pelkkien lääkkeiden nieleminen on vaikeaa. Pidetään peukkuja jotta lääkärit saavat nyt tarpeeksi tietoa ohutsuolestani ja saisin vihdoinkin aivan virallisen diagnoosin sairaudestani. Jos tietoa ei tarpeeksi saada joudun uudestaan tähystykseen ja sitä en kyllä haluaisi, oli se sen verran ikävää.

Toivottavasti saadaan pian lunta, 
mukavaa viikon jatkoa teille! :)

7 kommenttia:

J kirjoitti...

Poro on hieno, itelle oon etsinyt peuraa. Hobby Hallissa ois kiva peuran pää, seinälle tarkoitettu, pitääköhän laittaa tilaukseen :)

Se tähystys on kyllä kauhee, kerran kokenu. Paljon tsemppiä huomiselle <3 <3

AnnaO kirjoitti...

Se hobbarin peura on tosi upea! ♥
Mä oon monta kertaa jo pohtinut että tilaanko vai en..
Kiitos, tsemppiä tarvitaan.

marika kirjoitti...

oon käsittänyt että se liike on lopettanut ideaparkissa... Ihana käpykuusi ja munkin makuun sopii hopeanvärinen poro paremmin :)

Aivan ylisöpöt purkit tulikin <3
Paljon tsemppiä kuvaukseen!!!

Riihitonttu kirjoitti...

Paljonko poro maksoi? Oliko eri kokoisia? Ihana kyllä!! :)

AnnaO kirjoitti...

Marika, kiitos. Kuvaus oli melko jännä kokemus :)

Riihitonttu, poro maksoi 5,95e ja niitä oli kolmea erilaista, sellainen karheapintainen pienempi(olikohan sekin 5,95e?) ja sitten kahta erikoikoista tälläistä, se isompi koko maksoi 9,95e.

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniiksi olet tuunannut nuo lasipurkit! :)

Lunta täälläkin odotellen, Katariina

AnnaO kirjoitti...

Katariina, kiitos! :)