sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Haaste

Sain haasteen Elinalta  nyt vasta pääsin sihen vastailemaan kun tuo työ haittaa harrastuksia ja vapaa-aikaa ;)

 
Haasteen ohjeet olivat seuraavanlaiset:

Kerro 11 asiaa itsestäsi.

 Vastaa haastajan 11 kysymykseen.

 Keksi 11 uutta kysymystä.

 Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

 Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.


 
1. KAUAN OLET PITÄNYT BLOGIASI??
-Olen kirjoittanut n.3-vuotta blogiani.
 
2. MIKSI PÄÄDYIT ALOITTAMAAN OMAN BLOGIN KIRJOITTAMISEN??
-Seurasin toisten sisustusblogeja, tiesin että muutamme pian toiselle paikkakunnalle ja ajattelin että blogin kautta esim. äitini näkee mitä olemme puuhailleet kun ei pääse käymään meillä ihan niin usein kuin ennen. Nyt blogissa on lukijoina vähän muitakin kuin äitini ja anoppini :D Kiva juttu että noin moni on löytänyt blogini ♥

3. MITÄ ASIOITA BLOGISSASI KÄSITTELET??
-Blogissani kirjoitan vähän kaikesta, sisustamisesta kaipa suurin osa jutuistani on, nyt on tullut mukaan myös kynsi ja meikkijuttuja, kevään myötä uskoisin että sisustuksesta tulee taas enemmän juttua ja kunhan pihalle pääsee taas kaivelemaan niin juttua myös sieltä :)
 
4.MITKÄ OVAT KOLME MUUTA BLOGIA JOISSA VIERAILET USEIN??

5.MIKSI?
-Kaksi ensimmäistä blogia on sellaisia mitä olen tainnut seurailla jo kolmisen vuotta, pidän heidän sisustustyylistään ja upeista ideoista! Muistaakseni ensin juttelimme sisustelusta yhdellä keskustelupalstalla ja sieltä sitten alkoi bloggailu :) White and black-blogia olen tainnut seurailla parisen vuotta, kaipa ihan alusta saakka (?) tykkään heidän kodistaan tositosi paljon ja blogista saa paljon kivoja ideoita. Kaikki nämä kolme blogia on sellaisia että on pakko käydä säännöllisesti kurkkaamassa mitä naisille kuuluu ja mitä ovat taas keksineet :)

6. ONKO KOTISI KUINKA PALJON MUUTTUNUT SIITÄ KUN ALOITIT BLOGGAMISEN??
-No aika paljon :D Olemme muuttaneeet ja sen jälkeen tehneet remonttia jonkin verran ja vieläkään se ei ole valmis (onko se koskaan??) joten muutoksia tulee olemaan vielä paaaaaljon ;)

7. MILLAISEKSI KUVAISIT "MAKUSI" SISUSTUKSESSA??
-Kaipa tätä voi kutsua maalaishenkiseksi ripauksella blingblingiä, harakka tarvitsee ympärilleen  hopeisia esineitä :D

8.MIKÄ ON TÄRKEIN TAVARA KODISSASI TÄLLÄ HETKELLÄ??
-Tää on aika paha.. hmm.. varmasti puhelin :D tällä varmasti tarkoitettiin oikeasti sisustustavaraa ja siihen en osaa vastausta antaa, minulla on monta ihanaa tärkeää tavaraa ja on vaikeaa nimetä niistä tärkein. 

9.MIKÄ ON SEURAAVA MUUTOS KODISSASI MINKÄ MEINAAT TOTEUTTAA??
-Kesällä alkaa meidän makuuhuoneen remontti, lattia eristeet pitää vaihtaa ja samalla vaihtuu lattia ja seinät + katto saavat valkoista maalia ylleen, säilytysratkaisujakin pitäisi päivitellä.

10.OLETKO TÄLLÄ HETKELLÄ TYYTYVÄINEN KOTIISI??
-Aika tyytyväinen, vielä on paikkoja joita pitäisi rempata/sisustella mutta luulen että niitä tulee olemaan aina.
 
11. LISÄÄ LOPPUUN YKSI KUVA! JA IDEA ON SE ETTÄ YKSI KUVA KERTOO ENEMMÄN KUN TUHAT SANAA.. ;) (kuvaa ei tarvitse tulkita millään lailla..)
 
-Tää kuvaa meidän arkea aika hyvin :D
 
 
En haasta ketään mukaan mutta haasteen saa ottaa täältä mukaansa ne ketkä haluavat ;) 

Nyt pitää lähteä pihalle, mukavaa sunnuntaita teille!!

1 kommentti:

J kirjoitti...

Oi miten ihanasti kirjoitit blogistani! Kiitos Anna <3

Mahtava kuva, menoa ja meininkiä riittää :)