lauantai 18. kesäkuuta 2011

Tunnustus

Sain jokin aika sitten Dehannas Home-Valkoista & Rustiikkia blogista tunnustuksen, kiitokset! :)
Haasteena on tehdä 8 tunnustusta itsestään ja jakaa tämä tunnustus 3 blogiin eteenpäin.

1. Olen koukussa karkkiin, karkkia on saatava päivittäin, edes yksi karkki tai tikkari.
2. Olen lihonnut pari kiloa, juuri sen verran että farkkuni puristavat ja näyttävät kauheilta päälläni.
3. Makean himoni ei auta laihdutusta, minun olisi pidettävä karkkilakko ja varmasti pari kiloa lähtisi nopeasti.. mutta helpommin sanottu kuin tehty. Lopetettuani aikoinaan tupakoinnin aloitin karkin syönnin ja sillä tiellä ollaan.
4. Lapset saavat karkkia vain lauantaisin, välillä on poikkeuspäiviä jolloin saavat herkutella, äiti herkuttelee salaa ja iltaisin lasten nukkuessa :D
5. Kuuntelen joka arkiaamu työmatkalla NRJ:tä ja aamupoikia. Heidän huumorinsa toimii ja viimeksi perjantaina nauroin vedet silmissä ajaessani työmaalle, jotkut väittävät heitä lapsellisiksi mutta mitä siitä, aamuisin tuollainen toimii ainakin minuun ;)
6. Olen aamuisin äreä ja tuntuu että kestää ikuisuus ennen kun olen kunnolla hereillä, viikonloppuisin nukahdankin aamulla usein vielä sohvalle kun lapset katsovat piirrettyjä.
7. Iltaisin tulee valvottua monesti myöhään ja sitten olen seuraavana aamuna vielä kiukkuisempi. Tällä viikolla olen herännyt arkiaamuina klo:5, muut ovat jääneet vielä nukkumaan, ovat lomalla. Olen nauttinut siitä kun olen saanut aamuisin meikata ja syödä rauhassa, arjen luksusta.
8. Minulla on hiuskriisi, en pidä otsatukastani enää yhtään, voi kun se kasvaisi pian pois, muutenkin haluaisin jotain uutta hiuksiini mutta en tiedä mitä..

Jaan tämän tunnustuksen näihin blogeihin:

Minun piti kuvata kukkia tänään pihaltamme mutta sadekeli vei kuvausintoni, toivottavasti alkuviikosta olisi hyvät kelit niin saisin pihalta kuvia tänne :)
Mukavaa viikonloppua!

3 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Kiitos ja halaus ilahduttavasta tunnustuksesta :) Ja onnea omastasi!

Niina kirjoitti...

Kiitos ihanasta tunnustuksesta! <3

Suvi kirjoitti...

Heippa ja kiitos tunnustuksesta! Jospa tämä bloggaaminen alkais taas onnistua !